Uutiset Kamara Keikat Julkaisut Media Galleria Yhteys

HeviHovi

Kotimaista juntta (/juntti) rockia pursuaa oikeastaan kohta joka nurkasta ja postiluukusta. Onko uusi suomalainen tuttavuus Kamara poikkeus siihen samaan massaan, jota suuri osa nykysuomirockbändejä ammentaa tavaransa? Ensimmäinen asia, joka mieleeni iskee on kovin Marko Annalan puhtaampaa tyyliä muistuttava puhdas laulu ja hieman kevyemmin soitettu vanha Mokoma. Silti ei pidä erehtyä luulemaan, että sanoitukset olisivat Mokoman tasoista. Biiseissä on idea sieltä ja idea täältä, eikä varsinaisesti suoraa vaikuttajaa voi osoittaa, vaan musiikki on sekoitus pop-Kotiteollisuutta, Mokomaa ja vanhaa Mokomaa ja suomirokkia. Selkein ero näihin Lappeenrannan lauluosuuksien tietty voimattomuus. Sanoituksiltaan musiikki edustaa Kotiteollisuusden perkeleitä ja naimista ja Mokoman "Mene ja Tiedä" kertosäkeen tapaista juntaavaa iskulause-tekniikkaa. Kitarat hoitavat osuutensa selkeästi läpi ilma suurempia kikkoja hyväksi havaitulla junttameiningillä ja kohtalaiselle mutta silti ihmeellisen munattomalla matalalla rymistelyllä. Hieman munaa onneksi tuo särötetty basso matalalla pumputtelullaan. Uutta ei yhtye tähän suomalaiseen skeneen valitettavasti voi tarjota, vaan ennemmin tyytyy ratsastamaan junttarockin allonharjalla lainoilla ja pienellä määrällä melodiaa. Silti kuuneltavaa tavaraa Kamara on, toivottavsti tämä tästä kehittyy. Siitä voisi tullakin jotain.

3/5
Vesa Lindroos/ HeviHovi



Takaisin

Keikat:

9.02.13 Pub Katse, Jyväskylä, w/ Darkened Souls

Kaikki keikat löydät täältä.
---------------------

Uusi levy Painajaismaa nyt ulkona!




Tilaa omasi täältä: